1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomalaisen Naisliiton Alatornion osasto r.y.,
jonka kotipaikka on Tornion kaupunki.
Yhdistys kuuluu alaosastona Suomalainen Naisliitto r.y:een, jonka
kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomalaisen Naisliiton Alatornion osasto r.y:tä sanotaan näissä
säännöissä osastoksi ja Suomalainen Naisliitto r.y:tä liitoksi.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Osaston tarkoituksena on
1. Kannustaa naisten henkistä kasvua ja itsensä toteuttamista
2. Toimia hyvinvoinnin lisäämiseksi
3. Edistää tasa-arvoa ja naisten vaikutusmahdollisuuksia
yhteiskunnassa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi osasto järjestää jäsenilleen
koulutusta, esitelmiä ja keskustelutilaisuuksia sekä
virkistystoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi osasto voi ottaa vastaan testamentteja ja
lahjoituksia sekä asianmukaisen luvan saatuaan panna toimeen
arpajaisia ja keräyksiä. Osasto on oikeutettu omistamaan kiinteää
ja irtainta omaisuutta.
3. Jäsenet
Osaston varsinaiseksi jäseneksi voi päästä hakemuksesta nainen,
joka hyväksyy osaston ja liiton tarkoituksen ja säännöt. Uuden
jäsenen hyväksyy johtokunta. Jäsen on äänivaltainen maksettuaan
jäsenmaksunsa. Jäsenmaksusta ovat vapaita kunniajäsenet ja
kunniapuheenjohtaja sekä kolmekymmentä (30) vuotta yhtämittaisesti
jäsenenä olleet henkilöt.
Osasto voi kutsua kunniapuheenjohtajakseen ja kunniajäsenikseen erityisesti osaston ja liiton toiminnassa ansioituneita jäseniään.
Osastolla voi olla kerrallaan vain yksi kunniapuheenjohtaja.
Osaston johtokunta tekee esityksen liiton kunniajäsenestä tai
kunniapuheenjohtajasta.
Osaston johtokunta voi esittää liiton hallitukselle liiton
kultaisen ansiomerkin myöntämistä ansioituneelle osaston jäsenelle.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota osastosta ilmoittamalla siitä
kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai
ilmoittamalla asiasta osaston kokouksessa.
Osasto voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos hän on jättänyt
jäsenmaksunsa maksamatta kahtena peräkkäisenä vuonna.
5. Jäsenmaksu
Jäsenmaksun suuruudesta päättää osaston syyskokous.
6. Johtokunta
Osaston asioita hoitaa johtokunta, johon kuuluu syyskokouksessa
kahdeksi kalenterivuodeksi valittu puheenjohtaja ja kuusi (6)
kahdeksi vuodeksi valittua jäsentä, joista puolet on vuosittain
erovuorossa. Sekä puheenjohtaja että erovuoroiset johtokunnan
jäsenet voidaan valita uudelleen.
Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Kirjanpitäjä
tai rahastonhoitaja ja sihteeri voivat olla myös johtokunnan
ulkopuolelta.
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneensä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet johtokunnan jäsenistä sitä vaatii.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Johtokunnan jäsen, joka toimii osaston tarkoituksen tai sääntöjen vastaisesti, voidaan erottaa sellaisessa osaston kokouksessa, jonka kutsussa asia on mainittu.
Osastolle tuottamastaan vahingosta johtokunnan jäsenen tulee vastata lain mukaan.
7. Osaston nimen kirjoittaminen
Osaston nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä jonkun
johtokunnan varsinaisen jäsenen tai johtokunnan nimenkirjoittajaksi
määräämän osaston toimihenkilön kanssa.
8. Tilikausi ja tilintarkastus
Osaston tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös asiakirjoineen ja johtokunnan vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kevätkokousta.
Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa johtokunnalle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta.
Osaston tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
lähetetään tiedoksi liiton hallitukselle helmikuun loppuun
mennessä.
9. Osaston kokoukset
Osasto pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Osaston kevätkokous pidetään vuosittain helmikuun loppuun
mennessä ja syyskokous loka-joulukuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun osaston kokous niin päättää tai
kun johtokunta katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään
kymmenesosa (1/10) osaston äänioikeutetuista jäsenistä sitä
johtokunnalta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti
sitä vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden
kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty
johtokunnalle.
Osaston kokouksissa on jokaisella jäsenmaksunsa suorittaneella varsinaisella jäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni.
Osaston kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on
kannattanut yli puolet kokouksessa annetuista äänistä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa
kuitenkin arpa.
Sitoumusten hyväksymiseen vaaditaan kolme neljäsosaa (3/4)
annetuista äänistä.
10. Osaston kokousten koollekutsuminen
Johtokunnan on kutsuttava osaston kokoukset koolle vähintään
viikkoa ennen jäsenille postitetulla kirjeellä tai ilmoittamalla
Torniossa ilmestyvässä paikallislehdessä.
11. Varsinaiset kokoukset
Osaston kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien
lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Osaston syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä
jäsenmaksun suuruus
6. valitaan joka toinen vuosi johtokunnan puheenjohtaja ja jäsenet
erovuoroisten tilalle; entiset voidaan valita uudelleen
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli osaston jäsen haluaa saada jonkin asian osaston kevät- ja
syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä
kirjallisesti johtokunnalle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan
sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä osaston varsinaisessa
kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä
annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen
muuttamisesta.
13. Osaston purkaminen
Päätös osaston purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kahden
kuukauden välein pidettävässä osaston kokouksessa vähintään kolmen
neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on
erikseen mainittava osaston purkamisesta.
Osaston purkautuessa käytetään osaston varat osaston tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.
Osaston tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
14. Saavutetut jäsenoikeudet
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Suomalainen Naisliitto Alatornion osasto ry